PUUNKAATO

LAHTI

Puunkaadot Lahdessa tehokkaasti ja turvallisesti


Meiltä saat monipuolisen valikoiman erilaisia puunhoidollisia palveluita Lahden alueella. Olemme toimineet alalla jo vuosien ajan ja jokaisella työntekijällämme on alalta vuosien kokemus. Palvelumme on ystävällistä, asiantuntevaa ja luotettavaa. Kohtaamme jokaisen asiakkaan yksilönä ja otamme aina asiakkaan toiveet huomioon työn toteutuksessa.


Turvallisuus on tärkein työtämme ohjaava tekijä, joten voit olla varma siitä, että meiltä tilatut työt toteutetaan aina turvallisuus edellä. Tarvitsetpa sitten esimerkiksi puunkaatoa, kannonjyrsintää tai pihanraivausta Lahdessa, ota reippaasti yhteyttä ja pyydä tarjous meiltä!

Räätälöitävissä olevat palvelut

Asiakkaamme arvostavat erityisesti joustavaa palveluasennettamme. Jokainen meiltä tilattu projekti on omanlaisensa, sillä jokaisella asiakkaallamme on erilainen piha ja erilaiset puunhoidolliset tarpeet. Siksi haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden räätälöidä juuri omiin tarpeisiin sopiva palvelupaketti. Samaan pakettiin voidaan yhdistää esimerkiksi puunkaato sekä kannonjyrsintä. Mikäli tarvitset apua sopivan palvelupaketin kartoittamisessa, autamme sinua mielellämme. Ota yhteyttä ja kysy lisää!

YHTEYDENOTTOLOMAKE

Palvelumme Lahdessa


Tarjoamme monipuolisen valikoiman erilaisia puunhoidollisia palveluita Lahdessa. Palvelumme on suunnattu pääasiassa kotitalouksille, mutta ota toki yhteyttä mikäli tarvitset puunkaatoa esimerkiksi taloyhtiön tai yrityksesi toimitilojen pihapiirissä. Teemme tarjoukset tapauskohtaisesti ja mikäli puita kaadetaan kerralla useampi, saatavilla on myös tukkualennusta. Kotitalouksille tarjoamistamme palveluista on saatavilla kotitalousvähennystä. Palveluumme kuuluu aina myös ilmainen arviokäynti, jota varten voit varata ajan puhelimitse tai sivuiltamme löytyvän yhteydenottolomakkeen avulla.

Puunkaadot suorakaatona tai kiipeillen

Kannonjyrsintä

044 722 0905

Pihanraivaus

Puiden hoitoleikkaukset

Puunkaatopalvelumme Lahdessa toimii vuoden ympäri


Puunkaato Lahdessa on mahdollista kaikkina neljänä vuodenaikana. Talvi tuo puunkaatoon kuitenkin muutamia etuja muihin vuodenaikoihin nähden. Usein puunkaadon tarpeeseen havahdutaan kesällä tai syksyllä, kun lehtevä puu varjostaa taloa, muodostaa esteen avaralle maisemalle, tai kun lehtensä tiputtava puu roskaa talon katon ja rännit ja aiheuttaa näin lisätyötä talonväelle. Mikäli puu halutaan kaataa saman tien, se onnistuu ilman muuta. Varaa meiltä aika ilmaiselle arviokäynnille puhelimitse tai yhteydenottolomakkeen avulla.


Asiakkaamme kysyvät meiltä usein suosittelemmeko puunkaatoon Lahdessa jotakin tiettyä vuodenaikaa. Vastauksemme on, että puunkaato on mahdollista kaikkina vuodenaikoina, mutta talvi tuo kaatoon hieman lisäetua. Mikäli asiakas haluaa suojella pihapiirin nurmikkoa puunkaadon aiheuttamilta mahdollisilta vaurioilta, kaato kannattaa ajoittaa lumisille talvikuukausille. Tällöin lumi ja jää antavat nurmikolle hieman lisäsuojaa. Suosittelemme puunkaadon ajoittamista talviaikaan myös siinä tapauksessa, kun kaadettua puuta halutaan myöhemmin hyödyntää esimerkiksi puutöissä, sillä talvella kaadettu puu säilyy jonkin verran paremmin.

Puunkaadolle voi olla monia eri syitä


Puun kaatamiselle Lahdessa voi olla monia erilaisia syitä. Usein puu halutaan kaataa maisemallisista syistä tai esimerkiksi siksi, että se varjostaa asuinrakennusta. Toisinaan pihalla kasvava suuri puu vie niin suuren osan pihan energiavarannoista etteivät pihan muut istutukset jaksa kukoistaa. Tällöin kyseisen puun kaataminen voi tuoda helpotusta tilanteeseen ja helpottaa puutarhanhoitoa. Yhden tai useamman puun kaato voi tehdä myös nurmikon leikkuusta vaivattomampaa.


Käytännöllisten ja esteettisten syiden lisäksi pihapuita halutaan kaataa usein myös siksi, että ne muodostavat jonkinlaisen uhan pihapiirin turvallisuudelle. Vanha ja kookas puu saattaa olla riski esimerkiksi myrskysäillä, sillä puusta voi yllättäen tipahtaa raskaita oksia. Myös huonokuntoisen tai iäkkään puun kaatuminen arvaamattomasti omia aikojaan on hyvinkin mahdollista. Puunkaato voi tällöin olla ennaltaehkäisevä, pihapiirin turvallisuutta lisäävä toimenpide.


Kun haluat kaadattaa pihalta yhden tai useamman puun, meiltä saat luotettavaa ja asiantuntevaa palvelua. Avustamme mielellämme myös puunkaatolupiin liittyvissä kysymyksissä.

Pihapuiden kaato suorakaatona


Ensisijaisesti suosimamme kaatotekniikka on suorakaato, jota hyödynnämme aina silloin kun mahdollista. Suorakaadon etuna on sen tehokkuus. Aina suorakaato ei kuitenkaan ole mahdollinen, sillä se vaatii ympärilleen riittävästi avointa tilaa. Arviokäynnin yhteydessä saat tiedon siitä, voidaanko kaadon kohteena oleva puu kaataa suorakaatona vai tarvitaanko kaadossa erikoistekniikoita.

Ongelmapuiden kaato kiipeillen


Puun kaataminen Lahdessa suorakaatona ei ole mahdollista esimerkiksi silloin, kun kaadettava puut kasvaa lähellä asuinrakennuksia tai muuta omaisuutta. Suorakaadon turvallisuutta ei välttämättä voida varmistaa myöskään silloin, kun kaadettava puu on erityisen kookas, iäkäs, tai huonokuntoinen. Tällöin kyseessä on niin sanottu ongelmapuu, jonka kaadon hoidamme erikoistekniikoin.


Kaadamme ongelmapuut pala kerrallaan kiipeilytekniikan avulla. Näin puu saadaan kaadettua turvallisesti hyvinkin ahtaasta paikasta. Kiipeilykaato vaatii hieman enemmän aikaa ja on siksi myös hieman kalliimpi kuin suorakaato. Asiantuntijamme arvioi jokaiselle kaadettavalle puulle turvallisimman mahdollisimman kaatotavan ilmaisen arviokäynnin yhteydessä.

Puunkaadon hinta Lahdessa


Puunkaadon hintaan Lahdessa vaikuttaa se, voidaanko puu kaataa suorakaatona vai onko kyseessä niin sanottu ongelmapuu. Mikäli puita kaadetaan kerralla useampi, saatavilla on myös tukkualennusta. Jos olet ajatellut yhdistää puunkaatoon myös muita puunhoidollisia palveluita, esimerkiksi kannonjyrsintää tai puiden hoitoleikkausta, kerrothan siitä meille tilauksesi yhteydessä. Useamman palvelun yhdistäminen samaan pakettiin tulee edullisemmaksi kuin palveluiden ostaminen erikseen.


Meillä on puunkaadosta Lahdessa monien vuosien kokemus. Kokemuksemme ansiosta työskentelymme on tehokasta ja nopeaa. Tämä näkyy positiivisesti myös hinnoittelussamme. Palveluumme kuuluu aina ilmainen arviokäynti, jonka aikana asiakas saa tarvitsemalleen työlle alustavan kustannusarvion.

Pihan raivaus asiakkaan toiveiden mukaan


Puunkaadon lisäksi tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden tilata pihanraivauspalvelua, joka toteutetaan asiakkaan toiveiden mukaan. Pihan raivaukselle voi olla tarvetta esimerkiksi silloin, kun myrsky on katkonut pihapiirin puista oksia ja piha on siksi roskainen. Pihan raivaus voidaan suorittaa myös puunkaadon jälkeen, sillä kaadosta syntyy aina jonkin verran roskaa ja moni asiakkaistamme toivoo, että kaatoroska kuljetetaan pois tontilta saman tien.

Kannonjyrsinnällä pihan puunkannot tehokkaasti pois


Meiltä saat tehokkaasti toteutettua kannonjyrsintää Lahdessa. Kannonjyrsinnän voi tilata joko erikseen, tai sen voi yhdistää puunkaatoon tai muihin palveluihimme. Kannonjyrsinnän avulla pihapiirin ilmeestä saadaan viimeistelty ja yhtenäinen. Jyrsinnän oheistuotteena syntyy haketta, joka voidaan hyödyntää esimerkiksi pihapiirin istutuksissa.


Voimme jyrsiä kerralla joko yhden tai useamman kannon ja saatavilla on myös tukkualennusta. Kerromme palveluistamme mielellämme lisää, joten ethän epäröi ottaa meihin yhteyttä puhelimitse tai yhteydenottolomakkeen avulla.

Puiden hoitoleikkaukset Lahdessa


Palveluvalikoimaamme kuuluu myös puiden hoitoleikkaus Lahden alueella. Hoitoleikkaukset sujuvat meiltä vuosien kokemuksen tuomalla ammattitaidolla ja osaamisella. Hoitoleikkaus on mahdollista tilata yhdelle tai useammalle puulle.


Hoitoleikkauksen avulla on mahdollista saada puulle lisää elinvoimaa ja elinvuosia. Huonokuntoinenkin puu voi saada leikkauksesta lisää voimia kasvaa ja kukoistaa. Hoitoleikkauksen avulla voidaan myös ohjata puuta kasvamaan haluttuun suuntaan. Tällä tavoin hoitoleikkaus voi olla jopa vaihtoehto puun kaatamiselle.

044 722 0905

3 hyvää syytä tilata puunkaato meiltä


  1. Olemme alan kokeneita osaajia.
  2. Teemme työn tehokkaasti, mutta emme koskaan tingi turvallisuudesta.
  3. Meiltä saat joustavaa ja toiveesi huomioivaa palvelua.


Varaa aika ilmaiselle arviokäynnille


Miten voimme olla avuksi? Ota reippaasti yhteyttä ja varaa aika ilmaiselle arviokäynnille. Arviokäynnin aikana asiantuntijamme kartoittaa työlle parhaan mahdollisimman toteutustavan ja tekee työlle alustavan hinta-arvion. Arviokäynnin varaaminen ei sido sinua millään tavalla palveluidemme pariin.


Millaista puunhoidollista palvelua tarvitsetkin, käänny alan parhaiden asiantuntijoiden puoleen. Saat meihin yhteyden puhelimitse tai yhteydenottolomakkeen avulla ja vastaamme kaikkiin yhteydenottoihin mahdollisimman pian. Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi Lahden parhaan palvelun pariin!


Share by: